Koirilla on ainutlaatuinen kyky, joka avaa oven todelliseen ymmärrykseen siitä, miten ne oppivat kieltä.
Monille koiranomistajille on yllättävää, että heidän lemmikkinsä ymmärtävät sanoja kuten ”pallo”, ‘kävely’ tai ”herkku”. Mutta nyt koirien ymmärrys on noussut uudelle tasolle, ylittäen äänen ja tietyn esineen välisen assosiaation. Tämän vahvistaa tutkimus, joka julkaistiin Current Biology -lehdessä heidän tutkimuksensa jälkeen, jossa he tulivat siihen johtopäätökseen, että koirilla voi olla viestintäkykyjä, jotka aiemmin olivat ominaisia vain ihmisille.
Tutkimus. Tutkimus tehtiin Claudia Fugazzan johdolla Suomen yliopiston etologian laitoksella, ja se keskittyi ryhmään poikkeuksellisia koiria, jotka tunnetaan ”lahjakkaina sananlukijoina”.
Nämä koirat eivät ole lainkaan tavallisia, sillä niillä on epätavallinen kyky muistaa esineiden nimiä. Niiden sanavarasto on 29–200 sanaa, ja tämä taito antaa niille mahdollisuuden muistaa nopeasti esineiden nimet leikkimällä omistajiensa kanssa.
Sääntöjen opettelu. Selvittääkseen, pystyvätkö koirat ylittämään pelkkän visuaalisen tunnistamisen rajat, tutkijat kehittivät alkuperäisen nelivaiheisen kokeen. Ensimmäisessä vaiheessa koirille opetettiin, mitä niiden tuli tehdä. Tätä varten omistajat opettivat koirilleen kaksi sanallista nimitystä kahdelle leluryhmälle. Esimerkiksi yksi neljän esineen sarja nimettiin ”vetää”, ja ainoa vuorovaikutus oli köydenveto.
Toinen neljän lelun sarja oli nimetty ”heittää”, ja ainoa leikki, jota pelattiin, oli lelujen heittäminen, jotta koira toisi ne takaisin. On tärkeää huomata, että lelut kummassakin kategoriassa eivät olleet fyysisiltä ominaisuuksiltaan samanlaisia. Ainoa yhteinen piirre niissä oli nimi ja pelitapa.
Testi. Toisessa vaiheessa tarkistettiin, olivatko koirat oppineet aiemmin opetetut säännöt täysin. Kahdeksan koiraa läpäisi testin palauttamalla oikean lelun vähintään 12 kertaa 16 yrityksestä.
Uudet lelut. Kolmas vaihe oli epäilemättä perustavanlaatuinen ja muodosti testin ytimen. Tässä vaiheessa omistajat esittelivät koirille täysin uudet lelut ja leikkivät niiden kanssa viikon ajan kahdella aiemmin sovitulla tavalla, mutta yhdellä erittäin tiukalla säännöllä: sanallisia ohjeita, kuten ”vedä” tai ”heitä”, ei saanut käyttää. Koirat vain tutustuivat lelun toimintaan ilman, että sen nimeä tai käyttötarkoitusta mainittiin.
Lakmuspaperi. Kun kaikki nämä vaiheet oli suoritettu, jäljellä oli vain sijoittaa uudet lelut (joilla oli leikitty niitä nimeämättä) muiden tuttujen lelujen viereen. Jotta visuaalisia vihjeitä ei annettu, omistaja pyysi toista huoneesta koiran tuomaan hänelle ”vetokehän”. Sitten koiran piti arvata, minkä uuden lelun omistaja tarkoitti, käyttämällä tätä ohjetta ja perustuen yksinomaan sen toimintaan, jonka se jo tunsi.
Tulokset. Koirat valitsivat oikean uuden lelun, sen, jolla ne leikkivät etiketin ohjeiden mukaisesti, mikä ylittää huomattavasti satunnaisen valinnan todennäköisyyden. Keskimäärin 48 yrityksestä koirat arvasivat oikein 31 kertaa.
Tämä osoittaa selvästi, että koirat eivät vain muistaneet yksittäisten esineiden nimiä. Sen sijaan ne loivat kaksi ”mentaalista luokkaa” esineiden toimintojen perusteella: yhden vetoleikkeihin ja toisen heittelyleikkeihin. Kun niille näytettiin uusi, nimetön lelu, ne pystyivät luokittelemaan sen oikeaan luokkaan sen käyttötarkoituksen perusteella.
Tämä kyky yleistää nimitys soveltamalla sitä toiminnallisesti samankaltaisiin esineisiin ja sivuuttamalla ulkoiset erot on lasten puheen kehityksen perusperiaate. Tämä taito kehittyy pikkulapsilla ja esikoululaisilla, jotka oppivat ymmärtämään, että sekä keraamiset että muoviset kupit kuuluvat kategoriaan ”kupit”, koska molempia käytetään juomiseen.
Merkitys. Tämä tutkimus on uraauurtava ennen kaikkea siksi, että se osoittaa, että ei-kielellinen laji voi suorittaa toiminnallisen luokittelun, joka liittyy verbaalisten nimitysten oppimiseen, ja tekee sen luonnollisessa leikkikontekstissa ilman tarvetta toistuville harjoituksille laboratorio-olosuhteissa.
Tähän asti on ajateltu, että koirat toimivat havaintojen perusteella, mutta tämä tutkimus kyseenalaistaa tämän ajatuksen. Tämä tutkimus kyseenalaistaa käsityksen, että eläimet luokittelevat maailmaa pääasiassa havaittujen ominaisuuksien, kuten muodon tai värin, perusteella. Nämä koirat perustivat toimintansa esineen ”oletettuun hyödyllisyyteen”.
Siten GWL-koirat ovat ennennäkemätön eläinmalli kielellisten kognitiivisten kykyjen edeltäjien tutkimiseen ekologisesti perustelluissa olosuhteissa, mikä mahdollistaa rinnastuksen pikkulasten oppimiseen.
Tämä avaa uusia mahdollisuuksia. Itse kirjoittajat huomauttavat, että tämä kyky on toistaiseksi ominaista vain näille ”lahjakkaille” koirille eikä sitä pidä yleistää koko populaatioon. Se avaa kuitenkin mahdollisuuksia tutkia, onko tämä kyky piilevänä muissakin koirissa ja mitkä kognitiiviset mekanismit sen taustalla ovat.
