On hyvin tiedossa, että soittimen oppiminen voi tarjota etuja, jotka ulottuvat pelkkää musiikillista kykyä pidemmälle.
Tutkimukset osoittavatkin, että se on erinomainen harrastus aivoille – se voi parantaa hienomotoriikkaa, kielen oppimista, puhumista ja muistia – ja se voi jopa auttaa pitämään aivomme nuorempina.
Työskenneltyäni vuosia muusikoiden kanssa ja todistettuani, kuinka he jatkavat musiikin harjoittelua huolimatta tuhansien toistuvien liikkeiden aiheuttamasta kivusta, aloin miettiä: jos musiikin harjoittelu voi muokata aivoja niin monin tavoin, voiko se myös muuttaa muusikoiden kipukynnystä?
Tutkijat tietävät jo, että kipu aktivoi useita reaktioita kehossamme ja aivoissamme, muuttaen huomiotamme ja ajatteluamme sekä tapaamme liikkua ja käyttäytyä. Jos kosketat esimerkiksi kuumaa pannua, kipu saa sinut vetämään kätesi pois ennen kuin saat vakavan palovamman.
Kipu muuttaa myös aivojemme toimintaa. Kipu yleensä vähentää motorisen aivokuoren, eli lihaksia ohjaavan aivoalueen, toimintaa, mikä auttaa estämään loukkaantuneen kehon osan liikakäyttöä.
Nämä reaktiot auttavat estämään lisävammoja, kun olet loukkaantunut. Tällä tavalla kipu on suojaava signaali, joka auttaa meitä lyhyellä aikavälillä. Mutta jos kipu jatkuu pidempään ja aivosi lähettävät näitä ”älä liiku”-signaaleja liian kauan, asiat voivat mennä pieleen.
Esimerkiksi, jos nyrjäytät nilkkasi ja lopetat sen käytön viikoiksi, se voi vähentää liikkuvuuttasi ja häiritä aivojen toimintaa kivun hallintaan liittyvillä alueilla. Ja tämä voi lisätä kärsimystäsi ja kipua pitkällä aikavälillä.
Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että jatkuva kipu voi kutistuttaa aivojen niin sanottua ”kehon karttaa” – tätä aluetta aivot käyttävät lähettämään komentoja siitä, mitkä lihakset liikkuvat ja milloin – ja tämä kutistuminen liittyy voimakkaampaan kipuun.
Vaikka on selvää, että jotkut ihmiset kokevat enemmän kipua, kun aivojen kartta kutistuu, kaikki eivät kärsi siitä samalla tavalla. Jotkut ihmiset sietävät kipua paremmin, ja heidän aivonsa ovat vähemmän herkkiä sille. Tutkijat eivät vieläkään täysin ymmärrä, miksi näin tapahtuu.
Muusikot ja kipu
Tutkimuksessamme halusimme selvittää, voiko musiikkikoulutus ja sen aiheuttamat aivomuutokset vaikuttaa siihen, miten muusikot kokevat ja käsittelevät kipua. Tätä varten aiheutimme tarkoituksella käsikipua useiden päivien ajan sekä muusikoille että muille kuin muusikoille nähdäksemme, onko heidän reaktionsa kipuun erilainen.
Jotta voisimme turvallisesti jäljitellä lihaskipua, käytimme yhdistettä nimeltä hermoston kasvutekijä. Se on proteiini, joka normaalisti pitää hermot terveinä, mutta kun sitä ruiskutetaan käden lihaksiin, se aiheuttaa kipua useiden päivien ajan, erityisesti käsiä liikuttaessa. Se on kuitenkin turvallista, väliaikaista eikä aiheuta vahinkoa.
Sitten käytimme tekniikkaa nimeltä transkraniaalinen magneettistimulaatio (TMS) aivojen toiminnan mittaamiseen. TMS lähettää pieniä magneettisia pulsseja aivoihin. Käytimme näitä signaaleja luodaksemme kartan siitä, miten aivot ohjaavat kättä, ja teimme tämän jokaiselle tutkimukseen osallistuneelle henkilölle.
Laadimme nämä käden kartat ennen kipuinjektion antamista ja mittaimme ne uudelleen kahden ja kahdeksan päivän kuluttua nähdäksemme, muuttiko kipu aivojen toimintaa.
Kun vertasimme muusikoiden ja ei-muusikoiden aivoja, erot olivat silmiinpistäviä. Jo ennen kivun aiheuttamista muusikoilla oli aivoissa tarkemmin viritetty käden kartta, ja mitä enemmän he olivat harjoitelleet, sitä tarkempi tämä kartta oli.
Kivun aiheuttamisen jälkeen muusikot ilmoittivat kokeneensa vähemmän epämukavuutta. Ja kun ei-muusikoiden aivojen käden kartta kutistui jo kahden päivän kivun jälkeen, muusikoiden aivojen kartat pysyivät muuttumattomina – hämmästyttävää kyllä, mitä enemmän tunteja he olivat harjoitelleet, sitä vähemmän kipua he tunsivat.
Tämä oli pieni tutkimus, johon osallistui vain 40 henkilöä, mutta tulokset osoittivat selvästi, että muusikoiden aivot reagoivat kipuun eri tavalla. Harjoittelu näyttää antaneen heille eräänlaisen suojan tavanomaisia negatiivisia vaikutuksia vastaan, sekä kivun voimakkuuden että aivojen motoristen alueiden reaktioiden osalta.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että musiikki olisi parannuskeino krooniseen kipuun. Se kuitenkin osoittaa, että pitkäaikainen harjoittelu ja kokemus voivat muokata tapaa, jolla koemme kipua. Tämä on jännittävää, koska se voi auttaa meitä ymmärtämään, miksi jotkut ihmiset ovat muita kestävämpiä kipua kohtaan, sekä sitä, miten voimme kehittää uusia hoitomuotoja kipua kärsiville.
Tiimimme tekee nyt lisätutkimusta kivusta selvittääkseen, voiko musiikkiharjoittelu myös suojata meitä kroonisen kivun aikana tapahtuvalta tarkkaavaisuuden ja kognitiivisten toimintojen muutoksilta. Tämän perusteella toivomme voivamme kehittää uusia terapioita, jotka ”kouluttavat” uudelleen aivoja ihmisillä, jotka kärsivät jatkuvasta kivusta.
Minulle tämä on jännittävin osa: ajatus siitä, että muusikkona se, mitä opin ja harjoittelen joka päivä, ei vain paranna taitojani, vaan voi kirjaimellisesti muuttaa aivojeni toimintaa tavalla, joka muuttaa tapaa, jolla koen maailman, jopa jotain niin perustavanlaatuista kuin kipu.
