Professori Xavier Delclozen johtamat tutkijat löysivät ensimmäiset hyönteiset, jotka olivat säilyneet meripihkassa eteläisellä pallonpuoliskolla, Ecuadorissa, sekä jäänteet ensimmäisistä kukkakasveista, jotka elivät dinosaurusten kanssa. Tutkija selitti SER:lle, että tämä on ensimmäinen mahdollisuus katsoa taaksepäin siihen historialliseen hetkeen, jolloin nykyiset metsät syntyivät.
Sisällysluettelo
Kuva erinomaisesti säilyneestä kovakuoriaisesta kirkkaan keltaisessa meripihkassa on jo useita päiviä koristanut Nature-lehden julkaisijan verkkosivustoa, joka on tarkoitettu vain lehdistölle. Se on osa eteläisen pallonpuoliskon ensimmäistä meripihkaesiintymää, jossa on bioinkluusioita (organismeja sisällä) ja joka on peräisin liitukaudelta. Sen löysi monitieteinen kansainvälinen ryhmä, jota johti Xavier Delclos , tutkija, joka johtaa Amberia -projektia, joka on omistettu näiden fossiilisten hartsojen tutkimukselle.
Kärpäset, ampiaiset ja kovakuoriaiset, jotka lentelivät dinosaurusten keskellä eteläisellä pallonpuoliskolla
112 miljoonaa vuotta sitten metsät koostuivat pääasiassa havupuista, jotka tuottivat valtavia määriä hartsia sekä juurissaan että oksissaan ja rungoissaan. Joskus näillä puilla levänneet hyönteiset joutuivat tähän pihkaan, joka kivettyessään muuttui meidän tuntemaksemme meripihkaksi. ”Kriittisellä kaudella, koko mesozoikumilla, dinosaurusten elinaikana, eteläisellä pallonpuoliskolla ei ole löydetty merkittäviä bioinkluusioita sisältäviä kerrostumia. Tämä on ensimmäinen tapaus, jossa mezozoisen meripihkasta on löydetty hyönteisiä ja hämähäkkejä koko Etelä-Amerikassa. Ja jo itse biokomponentteja sisältävän kerrostuman löytäminen on jotain epätavallista”, selittää Javier Delclos, joka lähti tiiminsä kanssa tähän esiintymään Ecuadoriin toivoen löytävänsä sen, mitä he lopulta löysivätkin. Mutta tämä esiintymä on ainutlaatuinen paitsi tällä maantieteellisellä alueella, myös koko maailmassa. ”Tästä kerrostumasta löydetyn meripihkan määrä ylittää huomattavasti pohjoisella pallonpuoliskolla tuona aikana löydetyn meripihkan määrän.”
Täällä Euroopassa analysoidut ja tutkittuja näytteet ovat nyt palanneet Ecuadoriin. ”Otimme 60 näytettä ja löysimme 21, joissa oli hyönteisten jäännöksiä. On otettava huomioon, että täällä Suomessa parhaissa esiintymissä jokaista kiloa meripihkaa kohti on noin 12–15 biologista sulkeumaa”, toteaa artikkelin pääkirjoittaja, joka julkaistiin tänään Communications Earth & Environment -lehdessä. Näemme kärpäsiä, hyttysiä, kovakuoriaisia, muurahaisia ja ampiaisia melkein kuin ne olisivat vielä elossa, ja tämä antaa tärkeää tietoa ekosysteemistä, jossa ne elivät yli 100 miljoonaa vuotta sitten.
”Olemme avanneet ikkunan nykyisten metsien alkuperään”
Jotta tämän löydön merkitys voidaan ymmärtää, Delclos selittää SER:lle, mitä planeetalla tapahtui sillä hetkellä, kun nämä hyttyset joutuivat meripihkaan dinosauruksen pureman jälkeen. ”Tutkimme tämän paikan siitepölyä ja määrittelimme sen iäksi noin 112 miljoonaa vuotta. Tämä on erittäin tärkeä hetki planeetan biologisessa evoluutiossa. Ennen tätä metsät olivat pääasiassa havumetsiä, vaikka joitakin paljassiemenisten kasvien ryhmiäkin oli olemassa. Puumateriaali oli kuitenkin pääasiassa havupuuta, mikä takasi nämä meripihkakertymät. Mutta tuolloin alkoi ilmestyä toinen suuri ryhmä uusia kasveja: peitekasvit, kukkakasvit, jotka hallitsevat nykyään trooppisia metsiä. Näin ollen olemme avanneet pienen ikkunan nykyisten metsien historiaan, koska samasta puulajista, joka sisältää meripihkaa, löysimme peitekasvien, kukkakasvien lehtiä. Tämä on erittäin mielenkiintoinen aika tutkia”, tutkija selittää, koska ”tähän asti meillä ei ole ollut mitään tietoa” tästä tietystä ekosysteemistä, ja siksi hän pitää sitä ”erittäin ajankohtaisena”.
Tutkittuaan bioinkluusiot ennen niiden lähettämistä Ecuadoriin, tutkijat havaitsivat, että ”esiintyvät hyönteisryhmät esiintyvät myös muissa saman ajanjakson meripihkakappaleissa pohjoisella pallonpuoliskolla. Ne eivät eroa toisistaan merkittävästi perheiden tasolla. Kun alamme analysoida niitä suvun tai lajin tasolla, näemme eroja”, Javier Delclos selittää. Kuitenkin meripihkassa on säilynyt joitakin hyönteisiä, jotka ovat antaneet tutkijoille käsityksen siitä, millainen tämä ekosysteemi oli: ekosysteemi, jossa suuret havupuut kasvoivat vesistöjen lähellä ja naaraat hyttyset pistivät selkärankaisia, esimerkiksi dinosauruksia. Löysimme hyttysiä, joiden toukat kehittyvät vesiympäristössä. Toisin sanoen vesistöjen on oltava hyvin lähellä puita, jotka tuottavat pihkaa, koska aikuiset hyönteiset tarttuvat siihen. Lisäksi löysimme hyttysiä, jotka ovat hematophagous, eli tietyssä elämänvaiheessa naaraiden on imettävä selkärankaisten verta saadakseen riittävästi energiaa munien munimiseen. Tämä tarkoittaa, että tässä elinympäristössä eli myös selkärankaisia, ja nämä hyönteiset todennäköisesti purivat dinosauruksia, joitakin lintuja tai jopa liskoja. Tämä on vain pieni osa tiedosta, jonka tässä esitellyt hyönteisryhmät antavat meille.
Dinosauruksia ei voi vielä herättää henkiin.
Koko sukupolvelle, tai jopa useammalle, elokuvafaneille, amberissa säilyneet liitukauden hyttyset herättivät heti kysymyksen: sisältävätkö ne dinosaurusten DNA:ta, kuten Spielbergin elokuvassa? Delclos ja hänen tiiminsä ovat jo joutuneet vastaamaan tähän kysymykseen. ”Vastataksemme tähän kysymykseen teimme myös tutkimuksen”, hän myöntää. ”Tutkimme DNA:n säilyvyyttä hartsissa ja havaitsimme, että vaikka hartsi säilyttää erittäin hyvin hyönteisten ja niiden sisällä olevien organismien ulkokuoren, DNA-molekyyli on erittäin epästabiili ja hajoaa hyvin nopeasti, vain muutamassa vuodessa. Tämä tarkoittaa, että kun meillä on 120 miljoonaa vuotta vanha meripihkakerros, jonkin organismin DNA:n löytäminen on käytännössä mahdotonta. Ainakin nykyisillä menetelmillä.”
